Terminologiset sanastot
fi        haavoittuvassa asemassa oleva väestöryhmä
mieluummin kuin: haavoittuva väestöryhmä
ei: yhteiskunnallisesti heikossa asemassa oleva väestöryhmä; yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa oleva väestöryhmä; yhteiskunnallisesti heikoimmassa asemassa oleva väestöryhmä
määritelmä
väestöryhmä, jolla oman vaikutusvaltansa ulkopuolella olevista tekijöistä johtuen ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla väestöryhmillä ja jolla tästä syystä on riski joutua eriarvoiseen asemaan
huomautus
Haavoittuvassa asemassa olevaan väestöryhmään kuuluvilla ihmisillä voi olla yksi tai useampia terveyteen, toimeentuloon, sosiaalisiin suhteisiin tai elinolosuhteisiin liittyviä riskejä, jotka toteutuessaan voivat johtaa yhteiskunnallisesti heikkoon asemaan.
Haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä voivat yksittäisessä tilanteessa tai palvelussa olla esimerkiksi lapset, vanhukset, työttömät, maahanmuuttajat, vammaiset henkilöt, pitkäaikaissairaat, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät ja romanit.
Käsitekaavio: Yhdenvertaisuuteen liittyviä käsitteitä.
Lähde:
  
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden käsitteet (THL, 2019)
  
automaattisesti kootut käsitesuhteet
Hierarkkinen yläkäsite:
väestöryhmä

IATE1
fi        heikossa asemassa oleva väestöryhmä (★★★☆);
huono-osainen väestöryhmä (★★★☆);
haavoittuva väestöryhmä (★★★☆)
sv       utsatt befolkningsgrupp (★★★☆);
sårbar befolkningsgrupp (★★★☆)
en      vulnerable section of the population (★★★☆);
vulnerable population group (★★★☆)
de      schutzbedürftige Bevölkerungsgruppe (★★★☆);
gefährdete Bevölkerungsgruppe (★★★☆);
benachteiligte Bevölkerungsgruppe (★★★☆)
fr        catégorie vulnérable de la population (★★★☆);
groupe vulnérable de la population (★★★☆)
da      sårbar befolkningsgruppe (★★★★)
Luokitus:
  
social affairs
  
Lähde:
  
IATE 01.08.2023, Euroopan unioni (801526)